maanantai 23. lokakuuta 2023

 

Oikea kokki paikalla

 

-Asiakkaan ajattelemattomia sanoja

 

Joskus ei vaan jaksa hymyillä ja nieleskellä.

Kun on saanut kiltin tytön kasvatuksen ja potee sitä kuuluisaa syndroomaa, on puoliensa pitäminen joskus työn ja tuskan takana ja mieluummin sitten vetäytyy vessaan tai keittiöön itkemään ja kokoamaan itseään.

Olen aina ajatellut, että sillä asiakkaalla on jotenkin paha olo, väsynyt urheilusuorituksen jälkeen ja se paha olo pitää purkaa siinä lähellä olevaan asiakaspalvelijaan. Aina näin ei ole, vaan joillakin ihmisillä sanat vain ryöpsähtävät päästä niitä sen tarkemmin ajattelematta.

Huonekansiomme ovat englannin ja saksan kielellä huolella tehtyjä, mutta ei tietenkään ammattilaisen kääntämiä, vaan omalla persoonallisella tavalla. Eräs suomenkielinen, mutta vuosia ulkomailla asunut asiakas katsoi asiakseen kommentoida kielioppivirheitä illallisen aluksi kovaan ääneen, minkä johdosta emäntä vetäytyi puoleksi tunniksi vollottamaan väsyneenä vessaan. Päivä oli ollut rankka muutenkin. Palattuani takaisin ruokapöytään, muut asiakkaat vuolaasti kehuivat huonekansioiden persoonallista tyyliä ja hauskoja tarinoita ja kielioppivirheitä haukkunut asiakaskin sanoi kertovansa hienosta hiihtovaelluksesta kaikille kavereilleen. Illallispöydässä oli ilmeisesti käyty rakentavaa keskustelua palautteen antamisesta.

Paikalliset käyttävät palveluja harvoin, johtuen toki siitä, että ulkomaalaisten lomat ovat talossamme kasvaneet viime vuosina mittavasti. Tietenkin perinteiset sukukokoukset ja peijaiset ovat vakiojuhliamme.

Olin nähnyt suuren vaivan peijaisten järjestelyissä, tehnyt ympäri pyöreitä päiviä sillä viikolla keittiössä, saanut apuja myös kollegayrittäjältä, joka on kokki koulutukseltaan. Saimme aikaan erittäin maittavan aterian. Kannoimme yhdessä ruuan pöytään tilaisuuden alkaessa. Eipä aikaakaan, kun yksi vieraista hoksasi, että kuka apuhenkilö on. Ja niinpä hän kovaan ääneen kailotti ennen ruokailun aloittamista. Nythän meillä onkin täällä paikalla oikea kokki! Minä sitten ilmeisesti olin vain se legokokki.

Menimme keittiöön, ovet kiinni ja ensimmäiseksi purskahdimme nauruun, sitten se oikea kokki otti ja halasi minua ja sanoi, että älä välitä, tuolta asiakkaalta ryöpsähti tulla suusta sammakoita, jotta hirvipaisti mahtuu paremmin vatsaan.

Joskus luonto ei kulje logistiikan mukana. Yhtenä talvena latuja saatiin olla ajamassa joka päivä tuulen ja tuiskun takia. Niin kuin se ei olisi riittänyt, luvaton kelkkailija kävi joka aamu ajamassa latumme urat pilalle.

Tämä selvisi niin, että turhautuneet ja väsyneet hiihtäjät tullessaan Pihlajapuun pihalle (olin heitä iloisesti huiskuttaen mennyt vastaan) eivät edes tervehtineet, vaan alkoivat heti sättiä, että tiesinkö minä, ettei latua ollut lainkaan kyseisellä välillä. Silloin hiukan kimmastuneena vastasin, ettei minulla ole aikaa istua ladun varrella ja vahtia siellä liikkuvia ajonevoja tai ihmisiä. Myönnän kyllä, että tämän pahan olon siirsin seuraavalle uhrille. Tein rikosilmoituksen luvattomasta kelkkailusta. Pahan oloni uhri saatiin kiinni ja kahvikupposen ääressä sovimme kelkkailun ja hiihtämisen säännöt.

Vanhemmiten on oppinut päästämään suurimman osan asioista toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tosin myös kipakat vastakommentit ovat lisääntyneet ja joskus täytyy ihan keskittyä siihen, että kiukkuisen kommentin tullessa ulos suusta sen kummempia ajattelematta, mukana seuraa myös keventävä tarina tai vitsi.

Opasliiton arviointikoulutuksessa opetellaan palautteen antamista. Tämä koulutus olisi kaikille ihmisille tarpeen. Negatiivisen palautteen voi nimittäin antaa niin, että sen saaja kääntääkin palautteen mielessään positiiviseksi. Palautteen antaja on oikeasti kiinnostunut asioistamme ja haluaa antaa parannusehdotuksia.

Mää ja mäkätä männessäs, vanha nurmeslainen sananlasku tulee mieleeni nykyisin joka kerta negatiivista palautetta saadessani ja vaikka en sananlaskua asiakkaalle ääneen sanoisikaan, tuo se silti hymyn huulilleni kuvitellessani asiakkaat peräjälkeen pihatielle mäkättämään.

Hyviä hiihtokelejä kaikille vuonna 2024!



maanantai 15. maaliskuuta 2021

 

                                            Manulla on harvoin kiire, paitsi silloin, kun nälkä iskee.
                                            Silloin kelpaa auton kyytikin ruokakupille.

 

Aina roiskuu, kun rapataan

Eli suomeksi kiireessä tulee tehtyä legendaarisia mokia, joista seuraavassa tämän kauden parhaimmat.

Auto
Olen varmaan kylällä jo tunnettu siitä, että minulla on taipumus saada auto ojaan majataloon mennessä tai sieltä tullessa. Viimeisin tapaus on helmikuun alusta, kun piti hakea talosta liinavaatteet ennen HeidiHaus -keikkaa. Ajattelin nopeuttaa lähtöäni ja pyöräytin auton parkkipaikalla lähtösuuntaan ja jätin sen käyntiin juostakseni pyykkituvalle. Auto käynnissä, vaihde vapaalla, ei parkkia tai käsijarrua. Kun seuraavan kerran vilkaisen taakseni, on auto valunut nokka edellä syvään ojaan, takapyörät ilmassa. Ei lähtö nopeutunut ei. Sillä eihän auto ojasta lähtenyt kuin kaivinkoneella.

Pari päivää myöhemmin hurjan lumipyryn jälkeen, otin kunnon vauhdin risteyksessä päästäkseni mäen ylös. Juu, käänsin rattia liian ärhäkkäästi ja tömähdin suoraan hankeen. Lumi vain pöllysi. Jälleen kerran takapyörät ilmassa, mutta nyt riitti toinen auto vetämään minut pois hangesta. Vähänkö hävetti, kun naapuri ohi kävellessään totesi, että järjestit sitten itsellesi lisätöitä.

Ai että miksi tulen autolla, enkä hiihdä järven yli...no siksi, että harva se päivä on pitänyt kuljetella hiihtäjiä sinne sun tänne...käy nopeammin autolla kuin apostolin kyydillä.

Etanan vauhdilla
Kiire on, vaikka olisi itse lähdössä hiihtämään vapaapäivänään. Päätimme eräänä kauniina aurinkoisena päivänä karata työharjoittelijan kanssa hiihtämään. No oikeasti olisi tietysti ollut virallisia töitäkin, mutta eihän harjoittelijaa voi päästää yksin hiihtämään vaan työpaikkaohjaajan on ehdottomasti lähdettävä mukaan valvomaan suoritusta. Hyppäsimme matkatavarakuljetuksen kyytiin ja jo parin kilometrin matkalla ymmärsimme, miksi kuljettaja viipyy matkalaukkuja viedessään tai hakiessaan aina niin kauan. Toki meidän talviset tiet ovat vaarallisen liukkaita, mutta ei siellä nyt etanan vauhdilla tarvitse mennä. Naputtelin kelloani ja huokailin takapenkillä....1,5 tuntia suunnitellusta aikataulusta myöhässä pääsimme viimein ladulle.

Avoimet ovet
Joskus matkatavarakuljettajalla on kuitenkin kiire. Pari aamua sitten harjoittelija ihmettelee minulle, miksi meillä on ulko-ovi selkosen selällään ja miksi keskellä pihamaata lojuu suksipussi? Ja seuraavassa hetkessä juoksee pihalle huutaen Gudmula! Gudmula! (Nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi). Asiakkaan suksipussi unohtui kyydistä. Takavalot vain vilahtivat risteyksessä. Soitin äkkiä perään ja kuljettaja palasi nolona hakemaan autoa vasten nojallaan olleen, auton ulkopuolelle, jääneen pussin.

Vessa- vai talouspaperia
Sesonkikokkimme sukkuloi kahden majatalon välillä ja kiirekin tulee. Ässäkokkimme tulee töihin kätevästi kaupan kautta, joten ostoslistoja lähetellään hänelle urakalla, kahdesta majatalosta. Ei ihme, että listat menevät välillä sekaisin. "Tuo kaupasta smetanaa, salaattia, kurkkua ja tomaattia. Talouspaperikin on loppu."
Kokki tulee töihin mukanaan 72 rullaa vessapaperia, mutta oikeat muut ostoslistan tavarat. Täh?? "Minähän kirjoitin, että meillä ei ole talouspaperia". Etkä kirjoittanut, pyysit vessapaperia. "No en varmalla pyytänyt, kun vessapaperia on talossa varmaan ainakin 10 isoa pakettia." Tarkistettiin lista, ja todettiin, että sieltä toisesta majatalosta puuttui vessapaperia. Eipä tässä mitään hätää ollut. Vessapaperia aina tarvitaan, totesimme, kun nauruhepulista selvisimme! Seuraavana päivänä tuli jo muutama rulla jo sitä talouspaperiakin.

Kaksoisolento
Ässäkokin työskentely kahdessa paikassa on aiheuttanut myös hupaisia tilanteita. Edellisenä iltana Pihlajapuussa ja samalle ryhmälle seuraavana iltana Männikkölässä ruuanlaittoa. Kaksi naista olivatkin päivitelleet, että kyllä pitää muuten olla todella samannäköinen poika täällä toisessakin majatalossa. Ässäkokin piti paljastaa olevansa sama kokki. Meillä kiireessä joudutaan kloonaamaankin porukkaa. My Gemini Man!

Aikatauluttaminen
Ei ole nimittäin lainkaan helppoa järjestellä kymmenen huoneen saunavuoroja yhdessä hierontavuorojen kanssa. Varsinkaan, kun ei ole ennustajan lahjoja, eikä millään voi tietää, ketkä porukasta hiihtävät nopeasti ja ketkä hitaasti. Kaikki haluavat tietysti juuri nyt tällä hetkellä yhtaikaa hierontapöydälle ja saunaan. Tai ainakin juuri nyt tietää oman vuoronsa. Yhden tällaisen shown jälkeen, huusin itselleni aikalisän, painuin liikuntasaliin ja tyhjensin ilmat keuhkoista puhkumalla. Palasin takaisin ja pistin hiihtäjät, hieronnat, höyryt ja herkut järjestykseen paperille. Kaikki saivat haluamansa, ennemmin tai myöhemmin.

Tulipalojen sammuttamista
Meidän ihana harjoittelija onkin paljastunut karjalaisesta syntyperästään huolimatta savolaiseksi viäräleuaksi. Hänen mielestään kaikki nämä kiireiset työpäivät ovat olleet tulipalojen sammuttamista ja puolukoitten pyörittämistä, tiedätte kyllä missä
🤣
No ainakin tänään sammuteltiin tulta, kun saunan kiukaan hormi sai tarpeekseen kiireestä ja ahkerasta lämmittämisestä ja lähti kirjaimellisesti karkuun kiukaasta.

Toivotonta elämää
Kun asiat eivät ihan aina mene putkeen, minulla tapana huokailla: "toivotonta!" Ja tulen aina tämän jälkeen hyvälle tuulelle. Terveisiä vaan Tuiren ja Antin kissalle, Toivolle. Seurasin nimittäin sydän syrjällään pariskunnan elämää Toivon ja Toivottomuuden välillä. Kissa oli usean kuukauden karkuteillä, palaten kuitenkin takaisin kotiin, Toivon aikaan.

 

 

tiistai 23. helmikuuta 2021

 

                                            Manukin on kadonnut monta kertaa!

Kadonneita asioita, tavaroita ja ihmisiä!

Näköjään on kulunut jo melkein vuosi edellisestä vuodatuksestani. Kauhean K:n vuosi. Olen tällä välin melkein kadottanut itseni, omanarvontuntoni ja ammattitaitoni. Pohja, mille osaamiseni on luotu putosi jonnekin, eikä ole vielä tullut takaisin. Siksipä onkin hyvä muistella myös muita kadonneita, joita vuosien varrella on riittänyt. Tämä vuosi on nimittäin 20. vuosi, kun hiihtovaelluksia majatalosta majataloon järjestetään. Mihin se aika on mennyt? No tietysti tavaroiden hukkaamiseen ja niiden etsimiseen.

Tuorein tapaus on tältä päivältä. Ihana työharjoittelijamme pyyhältää keittiöön ja kysyy, oletko nähnyt desinfiointipulloa, en löydä sitä nyt enää mistään. "Oletko jättänyt sen sinne saunan lauteille?" Ei se ollut siellä. "Ota uusi siivouskomerosta!" No mutta sieltähän se löytyi se kadonnutkin pullo. Oikeasta paikasta. Hetken päästä harjoittelija tulee takaisin keittiöön, nyt mie en löydä niitä vieraita, joitten piti mennä seuraavaksi saunaan!

Asiakkaita on hukattu ja kaiveltu lumihangesta, mutta heistä olenkin jo kertonut. Kännykkä on myös katoava tai herkästi rikkoutuva esine. Minulla on kyllä Caterpillar, mutta eivät nekään ole aina täysin rikkoutumattomia tai katoamattomia. Hiihtovaelluksella hiihtelin peräpään valvojana ja hoitelin toimistoasioita puhelimella. Suksisauva jalkojen väliin ja hupsista keikkaa ämmä nurin, kännykkä kaaressa lumihankeen. Kaiveltuani kännykän ylös, jatkoin puhelua kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Olen saanut Catin rikkoutumattoman panssarilasin rikki. Muistelin punaisessa feresissäni olleen pirtanauhassa taskun. Ei ollut, tasku oli ruskeassa feresissä ja kännykkä putosi näyttö edellä Pielisen Museon sepelipolkuun. Takuu oli onneksi voimassa ja lasi vaihdettiin. Puhelimen korjaaja sanoi, ettei mikään puhelin ole särkymätön, vaikka näin mainoksissa luvataankin.

Kesälläkin sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa olin leirikouluohjaajana Punaisen Tuvan melontaretkellä. Kaikki sujui mallikkaasti viime minuuteille asti. Opettajat ja koululaiset laitoin jo kanootteihin melomaan takaisin lähtöpaikkaan ja itse jäin vielä yhden tytön kanssa viime hetken tarkistukselle. Tyttö istui jo kanootissa ja minä olin nousemassa siihen seuraavaksi. Laiturin vieressä oli kätevästi tolppa, josta otin kiinni ja ponnistin itseni kanoottia kohti. Tolppa ei ollutkaan kiinni laiturissa vaan ponnistuksen voimasta laituri lähti altani ja tipahdin vyötäröä myöten veteen. Kännykkä taskussani. Aika äkkiä sieltä kyllä pääsin kanoottiin ja edessä istuvaa tyttöä nauratti. "Hyvä, että muutkin koheltavat yhtäpaljon kuin hän!" Hmmm, aika noloa oppaalle, mutta kyllä meitä nauratti sitten jo molempia paluumatkalla. Sanoin, jotta nyt näit sen mallisuorituksen, miten kanoottiin ei ainakaan pidä nousta. Ihme, että ylipäätänsä edes olen enää leirikouluihin ohjaajaksi päässyt. Että miten kävi kännykän? Yöksi ilmalämpöpumpun viereen kuivumaan ja seuraavana päivänä se oli jo toimiva.

Kännyköitä on kasteltu ennenkin. Tosin tällä kertaa Svenin kännykkä ui lopullisesti jossain Viemenen pohjassa, mukanaan myös Svenin silmälasit sekä Barbaran hattu. Viemenellä oli sinä päivänä melko voimakas tuuli. 

Omat näyttöpäätelasini olivat puoli vuotta kadoksissa. Sitten tulikin auton imuroinnin aika ja kappas vaan auton etupenkin alta löytyi silmälasikotelo lasineen päivineen.

Ensi kesänä Pieliseltä saaliiksi jäävästä hauesta saattaa vatsasta löytyä S-business -korttini. Se nimittäin tipahti repusta jonnekin matkalla Salmenkylästä Kynsiniemelle. Enpä viitsinyt enää sitä lähteä sohjosta ja lumihangesta etsimään, tarpeeksi tuli umpihangessa liikuntaa jo yhteen suuntaan.

Sesongin keittiöhenkilökunta piilottelee toisiltaan keittiötarvikkeita. Kun kymmenenen kerran saman päivän aikana kyseltiin toisiltamme raastinraudan kohtaloa, päätin tuhlata rahaa ja ostaa toisen raastinraudan varalle. Nyt niitä etsitään molempia.

Avaimet ovat toistaiseksi pysyneet hyvin tallessa. Ne kun ovat lukittuina avainboxeihin. Mutta kun käsiteltäviä boxeja ja koodeja on viiteen eri rakennukseen, voivat oikeat koodit olla välillä hakusessa.

Joskus siis sählätään ihan urakalla, mutta hallitusti. Näistä tarinoistahan riittää juttua useammallekin illalle, joten toisen sähläys on toisen viihdytys.

Enää ei tule otettua isoja riskejä missään ohjelmissa. Nuorempana oli vielä huima. Rakas yrittäjäkollega Pia soitteli kuulumisia. Muistelemisia "pieleen Pielisellä" menevistä ikimuistoisista retkistä riitti. Kun kysyin Pialta, onko se laiskuutta vai viisautta, että enää ei lähdetä mihinkään uusiin yltiöpäisiin reissuihin. Pia vastasi: "Minna, se on meiltä viisautta!"

Tosin tässä vaiheessa elämää voi kyllä todeta nurmekselaisen sananlaskun sanoin:

Mitä ei tee nuoruuden hulluuvessa, teköö vanhuuden pöllöyvessä.

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Oppaan työstä (Vol 1)



Sammakoita ryöpsähtää suusta:

Oppaan tärkeimmät ominaisuudet ovat harkintakyky, sanavalmius ja tarvittaessa improvisointi.
Opas saa vastaansa miljoona kysymystä, joihin on kaikkiin osattava vastata asiallisesti ja asiantuntevasti. Täyttä puppua. Ainakin tämän oppaan suusta tulee välillä legendaa, niin että itseänikin hirvittää, jotta mitä minä nyt oikein selitän.
Välillä kysymyksiin ei vaan millään löydy vastausta tai ei ole tietoa ja pieni hiljaisuus ennen vastaamista ei ole pahaksi. Pitkä joo-ooo antaa jo ainakin 10 sekuntia harkinta-aikaa, useasti vastaukset ovat asian vierestä ja ummet ja lammet on kerrottu ennen kuin olen saanut aivoistani löydettyä sen kolon, mistä oikea vastaus löytyy. Wikipedia ja sanakirja.org ovat olleet useasti apuna.
Yritän noudattaa tätä viisautta nykyisin, ennen kuin päästän sammakoita suustani: 

When someone asks something stupid and you are silent so that they can sit with the question for a moment!
 
Jotainhan opas tässä taas koettaa selittää

Oppaat koheltavat:

Kaikkihan ei mene aina niin kuin Strömsössä. Sehän tästä työstä tekeekin välillä niin hillittömän hauskaa ja omille (=toisten kohelluksille) nauretaan usein vuosien päästäkin.

Ikäni muistan (anteeksi Liisa) kaksi vasemman jalan kenkää. Toimin matkatavaroiden kuljettajana ja Liisa oli lähdössä ryhmän kanssa hiihtämään Laitalasta Pihlajapuuhun. Laitalassa huomattiin, että Liisa oli napannut pimeästä eteisestä lähtiessään kaksi vasemman jalan monoa, omansa ja aviomiehensä, monot kun olivat prikulleen samanlaiset. No onneksi se aviomiehen mono oli hieman isompi ja sai mennä noin 9 km oikeassa jalassa ennen kuin ehdin autolla hakemaan sen oikean oikean jalan monon ja heitin sen Heinäpurolle, jotta Liisa voi vaihtaa monot vauhdissa. Nauroin kippurassa koko päivän päässäni kuva vasemman jalan monoista!

Monoepisodeja tulee aika ajoin uusiakin. Muutama vuosi sitten harjoittelijamme innokkaana otti sukset mukaan, mutta ei monoja. Tällä kertaa uusia monoja ei ehditty hakea ja harjoittelija palasi nolona matkatavarakuljetuksen mukana takaisin Pihlajapuuhun.

Suksia ja sauvoja menee joka retkellä rikki. Siksi oppaalla onkin teleskooppi varasauva mukanaan repussa. Teleskooppi varasuksia ei vielä liene keksitty, joten yleensä tehdään niin, että jos asiakkaalta hajoaa suksi, niin annetaan omat sukset asiakkaalle ja itse taiteillaan parhaan mukaan rikkinäisellä suksella eteenpäin. Duck tape on ollut välillä tarpeen suksien korjaamiseen. Omien suksien antamisesta lainaan asiakkaille voidaan kuitenkin olla montaa mieltä. Asiakas on hajottanut nekin hiihtäessään ja opasta harmittaa, kun kerrankin luuli löytäneensä ne täydelliset parit. Oppaalla on kuitenkin aina oltava astetta parempi varustus kuin asiakkaalla, myös varavarustus on tarpeen. 
Rakkolaastareita menee muuten useampi paketti vuodessa.

Yksi appelsiini

Eväitä ja juomista kannattaa ottaa enemmän mukaan, kuin itse söisi tai joisi. Aina joku on nälkäinen tai janoinen tai tarvitsee energiaa tai Traubenzuckeria. Oppaiden keskinäisille reitin tutustumismatkoille on otettava myös evästä mukaan. Asianomainen muistanee alkuaikoina 32 km:n matkan Pysäkiltä Laitalaan, eväinä oli kahdelle yksi appelsiini, joka oli kerennyt jo alkumatkasta jäätyä.
Puukon mukaan ottamisen unohtaminen ei yleensä aiheuta suurempaa ongelmaa. Asiakkaat ovat useastikin varustautuneita sveitsiläisillä linkkareilla. Rohkeasti vain pyytämään linkkaria lainaan, niin asiakas kokee olevansa tarpeellinen. Ei sitä tarvitse mainita, että se oma puukko ei nyt vain ole repussa mukana.
Tulitikut eivät ole koskaan unohtuneet…koputetaanpa puuta. Seuraavalla retkellä ne ovat taatusti jääneet kotia. Makkarat ovat olleet aina mukana oikeana päivänä. Sinappia on joskus kiireellä käyty ostamassa huoltoasemalta. Sinapin jämätuubit kerääntyvät sitten jostain kumman syystä kaikki repun pohjalle. Onpa repun pohjalta kauden jälkeen löytynyt kurttuomenoita ja muumioituneita eväsleipiäkin.

Eksymiset

Ei varmaan edes kannata mainita oppaista, jotka lähtevät vaeltamaan ilman karttaa ja kompassia, kun luulevat muistavansa reitin ulkoa. ”Ollaan täällä mäen päällä ja täällä on tällainen iso puu. Missä te muut olette?” Arvata saattaa, että ihan heti ei löydetty oikeaa mäkeä, saatikka oikeaa puuta.
Kolin Mäkrän kierroksella vesisateessa ja hernerokkasumussa vaeltaminen pisti oppaan pään sumuiseksi ja tuli vetäistyä Mäkrän huipulla täysi ympyrä, kun piti lähteä menemään Ikolanaholle. Opas höpötti jotain kunniakierroksesta Kolin noitien kunniaksi!!

Refleksit kunnossa

Oppaalla on oltava refleksit kunnossa. Näin vanhemmiten on tullut huomattavasti hankalammaksi väistää lentäviä sauvoa ja harjan varsia (turhautunut asiakas/laturaivokohtauksen saanut talonomistaja) tai ladulla olevia oksia, neulasia tai kiviä. Onneksi reppu on pelastanut peppuni ja häntäluuni useammankin kuin kerran. Noloahan se on, kun opas lentää tasaisella tai alamäessä nurin. Vielä nolompaa on vetää naamalleen ylämäessä, kun jäinen latu tekee tepposet skineille.

Kännykän käsittelytaito

Oppaalla on oltava mukana kännykkä ja täyteen ladattu akku. Oppaan pitää osata hiihtää yhdellä kädellä ja toisella on hoidettava juoksevat toimistoasiat kännykällä joko puhuen puhelimeen tai kirjoittamalla viestejä peukalolla.  Mielellään kännykässä on oltava erittäin värikkäät kuoret, jotta se tarvittaessa löytyy hangesta, kun on lipsahtanut vahingossa kädestä. Onpa kännykkää ”sukellettu” myös avannostakin.  Asianomainen varmaan muistaa viime talvisen avannon tekoreissunsa!!!

Esimerkkinä muille
Oppaan on oltava esimerkkinä muille. Aina on mentävä ensimmäisenä ladulle, saunaan ja avantoon. Ja kaiken pitää näyttää siltä, kuin tämä olisi lasten leikkiä. 30 asteen pakkasessa avantoon meneminen ei tuntunutkaan niin pahalta. Vesi oli huomattavasti paljon lämpimämpää kuin ilma. 

Välillä tulee mieleen, että olikohan ihan pakko valita tämä ammatti, kun on luonnostaan vilukissa ja jänishousu!


Välillä tekee oppaankin mieli painua maan rakoon tai niin kuin Tuuki-kissa tässä, sankoon piiloon!